Tuontirajoitusten arvioidaan puolittavan kiinalaisautojen markkinaosuuden EU:n alueella. Kiintiön ylittävät autot ...
Neste julkaisee tuloksensa parin viikon päästä. Tuloskauden ennakointia. Veera Saarelainen kertoi tiistaina Talousaamussa ...
Harry Harkimon yhtiön tase on vahva, mutta se sisältää tytäryhtiöön liittyvän merkittävän riskin, josta tilintarkastaja ...
Muutosneuvottelujen alkaessa arvioitu henkilöstön vähennystarve oli kolme henkilöä. Suomessa irtisanottiin kaksi henkilöä.
Tiistaina Helsingin pörssin yleisindeksi OMXHPI avautui 0,2 prosentin laskussa 13 557 pisteessä. Lentoyhtiö Finnair rukkasi ...
Metan Muse Wonderin sanotaan haastavan Open AI:n Chat GPT:n ja Anthropicin Clauden. Uutta tuotetta. Metan toimitusjohtaja ...
Invenin toimitusjohtaja Niilo Pirttijärvi vertaa toimistoon menemistä lenkille lähtemiseen. ”Kotona on kivempi syödä karkkia ...
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa talouskasvua sekä tälle että ensi vuodelle. Kasvua. Suomen kasvun ennustetaan olevan euroalueen keskimääräistä kasvua nopeampaa. KUVA: Markku Ojala / AOP Tä ...
Finnairin mukaan matkustuskysyntä on jatkunut aiemmin ennakoitua vahvempana, vaikka korkeiden polttoainekustannusten vaikutus on tällä hetkellä vallitsevassa markkinatilanteessa osittain siirtynyt ...
Yllättävän moni ulkomainen peliyhtiö tahtoo Suomen avautuville markkinoille. Kesäkuussa lisenssihakemuksia oli tehty alle 50, ...
Yhdysvaltain kymmenvuotisen valtionlainan korko on noussut tasolle, joka haastaa jo Helsingin pörssin parhaat osingonmaksajat ...
Citroën julkisti yllätysuutuuden Pariisin autonäyttelyssä. Merkki herättää 2CV Fourgonnette -pakettiautoklassikkonsa henkiin.